06. 10. 2017
Suomen DX-Liiton edeltäjä DX-Kerho Suomi perustettiin tammikuussa 1958, joten 60 vuotta täyttyy pian. SDXL:n hallitus keskusteli asiasta kokouksessaan syyskuun lopulla ja päätti selvittää mahdollista kiinnostusta 60-vuotisjuhlan järjestämiseen. Mainittakoon tässä, että tammikuussa 2008 pidettiin yhdistyksen 50-vuotisjuhla. Se oli Helsingin keskustassa ja ohjelmassa oli läsnäolijoiden esittäytyminen, suuri määrä hienoja puheenvuoroja kerhon historiasta sekä DX-kuuntelun eri osa-alueilta ja hieno juhlapäivällinen. Tilaisuus oli omakustanteinen.
SDXL:n hallituksen kokouksessa tuli esille lähinnä kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli edellisenkaltainen tilaisuus (mitä todennäköisimmin Helsingissä), mutta ykkösvaihtoehdoksi nousi viikonloppuristeily Tallinnaan, koska sen arveltiin houkuttelevan enemmän osanottajia muualta Suomesta. Ajankohdaksi on ajateltu viikonloppua 13-14.1.2018. Tilaisuus voi samalla toimia myös elokuussa 2017 Tampereella pidetyn ja hyvin onnistuneen EDXC-konferenssin päättäjäisseminaarina.
Tilaisuus ja matka olisivat omakustanteisia, Suomen DX-Liiton talous ei anna mahdollisuuksia kuin kokoustilojen järjestämiseen sekä kenties johonkin pieneen tarjoiluun. Kohteeksi ajateltu Tallinna ei ole tullut millään muotoa esille historiallisista tai poliittisista syistä, vaan pelkästään siksi, että Tallinna on helppo, suosittu ja edullinen matkakohde. Alustava hinta-arvio mallille, jossa on meno laivalla lauantaina Tallinnaan, yöpyminen hotellissa 2h huoneessa ja paluu Helsinkiin sunnuntaina sekä lauantai-illan päivällinen, on 120-130 euroa.
Kokouksen ohjelmaa ei ole vielä kovin paljoa mietitty. Esityksiä ja puheenvuoroja kerhon historiasta sekä viime kesän kokouksesta siihen varmasti kuuluu ja tietysti yhteinen juhlapäivällinen mukavan yhdessäolon lisäksi. Aktuellia DX-asiaa tilaisuuteen tuskin paljoa tulee, sen paikka on paremmin jokavuotisessa kesäkokouksessamme.
Tämä viesti julkaistaan Radiomaailmassa sekä sopivilla nettifoorumeilla. Kaikki juhlasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua Risto Vähäkainulle, mieluimmin sähköpostitse (rv at
sdxl.org) ja mahdollisia kommentteja sopii toki edelleen esittää eri foorumeilla.
SDXL:n hallituksen puolesta
Risto Vähäkainu
Eesti Raadion uudempi radiotalo Tallinnassa syyskuussa 2017 (Foto: JMN)