Las Vegas Radio Amateur Club - LVRAC

18. 05. 2016

Radioharrastajia niin kuuntelijoita kuin radioamatöörejäkin on miltei joka maailman kolkassa ja heitä asuu ja vaikuttaa mitä erikoisimmissa paikoissa ja siellä missä yksi tai useampi alan harrastaja kohtaa muotoutuu sinne ennemmin tai myöhemmin myös jonkilainen harrasteyhdistys tai kerho. Tällainen löytyy myös kasinoistaan paremmin tunnetusta Las Vegasista nimeltään Las Vegas Radio Amateur Club. Kerho on perustettu vuonna 1961 ja se on Las Vegasin vanhin radioamatöörikerho. Kerhon varhaisina aikoina Thunderbird nimisen hotellin johtaja otti yhteyttä kerhoon toiveenaan saada perustettua radioamatööriasema hotelliin. Hotellin johtaja tarjoutui hankkimaan tarvittavan laitteiston ja järjestämään hotellista sopivan tilan radioamatööritoimintaa varten ja näin klubi sai ensimmäisen oman asemansa. Käytössä ollut hamshack oli lasitettu tila, joten hotellin vieraatkin pääsivät tutustumaan radioamatööritoimintaan. Muistoksi näiltä ajoilta klubin logona on edelleenkin hotellin nimen mukaisesti ukkoslintu.

Nykyään LVRAC on kasvanut suureksi kerhoksi ja se on myös varsin vireä ja aktiivinen kerho. Las Vegasissa on ihanteelliset puitteet sijoittaa antennit ja toistinasemat korkeaan paikkaan, sillä korkeita rakennuksia sieltä ei ainakaan puutu. Klubin VHF - toistin sijaitsee Westgate hotelli-kasinon katolla, olkoonkin että uhka - ja muut rahapelit ovat kaukana klubin toiminnasta. UHF - toistin puolestaan on sijoitettu Southern Hills sairaalan katolle. Näin ollen klubilaiset ja muutkin radioamatöörit saavat kätevästi pidettyä yhteyttä keskenään toistinasemien kautta, vaikkapa kannettavilla radioamatöörilähettimillä.

LVRAC pitää säännöllisiä kokoontumisia kerran kuukaudessa, sekä kolme kertaa kuukaudessa LVRAC net:n 2m radioamatöörialueella eli ns. "QSO-rinkulan", jonka aikana kerholaiset kertoilevat "seremoniamestarin" jakamien vuorojen mukaisesti kuulumisiaan radioaalloilla. Tällaisissa QSO-rinkuloissa siis jokainen kerholainen pääsee tasapuolisesti vuorollaan ääneen ja on näin ollen myös tärkeä osa kerhon sosiaalista toimintaa. Voidaan sanoa, että ainakin Las Vegasin radioamatööreillä ovat puitteet kunnossa, vaikka toki myös alueen lukuisat mainosvalot aiheuttavat haasteita radioaalloilla surffaileville erilaisten häiriöpurskeiden muodossa.

Kuten alussa mainitsin on radioharrastajia ympäri maailmaa ja vaikka puitteet ovat vallan erilaiset, kuten lyhyestä LVRAC-klubin esitellystä ilmeni niin kuitenkin on itse harrastaminen ja tapa harrastaa hyvin samanlaisia ympäristöstä riippumatta. Radioamatöörit pyrkivät pitämään uusia yhteyksiä ympäri maailmaa ja DX-Kuuntelijat puolestaan yrittävät löytää uusia radioasemia. Olkoon harrastaja sitten vaikkapa Las Vegasissa tai Lapin karuissa maisemissa yhdistää kuitenkin kaikkia se yksi ja sama asia eli rakkaus radioharrasteeseen.

0 Kommenttia

Add a Comment

Radioaktiivinen Blogi

Tiedotustoimintaamme ja muutakin sekalaista DX-Kuunteluun ja radioharrastamiseen liittyvää.

Olemme myös SoMessa!

Löydät meidät sosiaalisesta mediasta...

Facebook